Keskiviikkko 20. kesäkuuta 2018
 
RSS-syöte

Mikko Järvenpää, Lontoo, kirjoitti HS:n mielipidesivulla 3.8., että monien uskontojen naiskäsitys on epätasa-arvoisempi kuin sekulaari naiskäsitys ja että uskontojen naiskäsitystä tulee parantaa. Kyseessä on pyrkimys poistaa uskonnonvapaus.

Niqab

Turkkilaisia naisia pukeutuneena niqabiin. ©Wikimedia Commons/Marcello Casal Jr

Demokraattinen yhteiskunta ei voi toimia uskontojen sisällön, kuten sukupuoliroolien tai sukupuolikäsityksen muuttamiseksi, koska uskonto on osa omantunnon- ja ajatuksenvapautta. Sen sijaan yhteiskunnan tulee työskennellä sen eteen, että uskontoon ei pakoteta ja että uskonnoista voi irtisanoutua ilman painostusta.

Oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa kuuluu myös sekulaariin valtioon. Sekulaarin naiskuvan parempaa moraalia ei pysytä objektiivisesti todentamaan eikä uskonnoilla ole velvollisuutta sitä tunnustaa.

Tarve puuttua naisen asemaan uskonnoissa ei kumpua naisten parhaan ajattelusta, vaan pyrkimyksestä korvata uskonnonvapaus humanismilla ja feminismillä. Ilmiö koskee niin kristinuskoa kuin islamiakin.

Järvenpään esittämä vertaus musliminaisten huntuun pukeutumisen ja julkisesti alasti olemisen välillä on ontuva. Alastomuus on moraalinen asia, mutta musliminaisten hunnun aiheuttama negatiivinen reaktio on etnosentrismiä, josta Sanni Saarinen kirjoitti ansiokkaasti HS:n Vieraskynässä 1.8. Moraalinen asia sekä ongelma naisten ihmisarvon kannalta muslimien hunnusta tulee vasta silloin, jos pukeutuminen ei ole vapaaehtoista.

Mikko Järvenpää totesi HS:n mielipidesivulla toisessa kirjoituksessaan 8.8. (vastine minun kirjoitukseeni), että vaikka uskontojen oppeihin ei ole syytä puuttua, tulee puuttua niiden kielteisiin seuraamuksiin. Uskonnon harjoittamiseen voidaan puuttua vain, jos se estää muiden perusoikeuksien toteutumisen. Yleiset moraalikäsitykset eivät riitä perusteeksi, koska uskonnoilla on omia moraalikäsityksiä, jolloin puututtaisiin uskonnonvapauteen.

Yksilön oikeuteen päättää omasta raskaudenehkäisystään ei voida puuttua. Sen sijaan voidaan puuttua uskonnollisen yhteisön toimintaan, jossa jäseniltä kielletään uskonnonvapaus, sekä perheen sisällä tapahtuvaan itsemääräämisoikeuden loukkaamiseen.

Kielto käyttää kondomia ei levitä sukupuolitauteja, vaan kristinuskon seksuaalimoraalin noudattamatta jättäminen.

Keskustelussa kulttuurirelativismista uskonto ja kulttuuri on sekoitettu mielivaltaisesti toisiinsa, kuten Anita Kelles-Viitanen teki HS:n mielipidesivulla 8.8. Vaikka musliminaisten hunnun käyttö on kulttuurisidonnainen ilmiö, on huntuun pukeutuville naisille itselleen kyseessä uskonnollinen symboli, ei kulttuurinen symboli, joten asiaa on tarkasteltava uskonnonvapaudesta käsin. Samoin kuin yleismaailmalliset ihmisoikeudet eivät voi puuttua ehkäisykieltoon, eivät ne voi puuttua hunnun käyttöönkään. Tärkeintä olisikin kuunnella asioissa naisia itseään.

Kelles-Viitasen toteamus, että Koraani ei vaadi hunnun käyttöä, vaan puhuu naisen säädyllisestä pukeutumisesta, on sen sijaan pätevä argumentti. Jos halutaan vaikuttaa uskonnon oppeihin, on kanta perusteltava uskonnosta itsestään käsin, näissä tapauksissa Koraanista tai Raamatusta käsin. Tosin Kelles-Viitasen väittämä ei pidä paikkaansa. Koraani:

24:31: ”Sano myös uskovaisille vaimoille, että luovat silmänsä maahan ja hillitsevät halujaan eivätkä näyttele sulouttaan tavallisuudesta poiketen ja että huntu verhoaa heidän povensakin.”
33:59: ”Profeetta, sano vaimoillesi ja tyttärillesi ja uskovaisille naisille, että heidän tulee hunnuttaa kasvonsa; näin on sopivinta, jotta heidät kunniallisiksi naisiksi huomataan, niin ettei heitä tunkeilevasti lähestytä”

Järvenpää toi esille kirjoituksessaan, että lapsia pakotetaan uskontoon. En tiedä muista uskonnoista, mutta ainakaan protestanttisissa uskonnoissa, jota mm. luterilaisuus on, lasten pakottaminen uskontoon ei ole tapa. Uskonnonvapaus lasten kohdalla on kyseenalainen käsite, koska lapsia tulee kasvattaa ja vanhemmat haluavat ajatella lastensa parasta. Tällöin vanhempien elämänkatsomus ei voi olla heijastumatta kasvatukseen. Kristillisissä perheissä usko on osa elämää, mutta sitä ei pakoteta lapsille. Jos kristillinen perhe-elämä ja lastenkasvatus on pakottamista uskontoon, on tällöin ateistinen perhe-elämä ja lastenkasvatus pakottamista ateismiin.

Yleensä tässä vaiheessa ateistit vetoavat siihen, ettei Jumalan olemassaolosta ole todisteita. Ei ole, koska käsite ”todistus” on järkiperäinen käsite, mutta Jumala on ihmisen järjen ulkopuolella. Ateisteille uskonto on huuhaata, uskoville ateismi on huuhaata. Ateismi ja teismi ovat kummatkin uskonasioita – kummankaan totuutta ei pystytä todistamaan.

Kirjoitukseen liittyviä linkkejä:

HS: Sanni Saarinen: Länsimainen naiskuva ei ole ainoa oikea

Ihmisoikeudet.net: Kulttuurirelativismi ja ihmisoikeuksien universaalisuus

Wikipedia: Hijab

Ihmisoikeusliitto: Taustamuistio vanhoillislestadiolaisten ehkäisykiellosta (pdf)

Kirjoita kommentti