Keskiviikkko 20. kesäkuuta 2018
 
RSS-syöte

Svenska nu -valtuuskunnan puheenjohtaja Paavo Lipponen puolusti HS:n mielipidesivulla 17.6. ruotsin kielen pakottamista kansalaisille Suomen kaksikielisyydellä, Suomen identiteetillä, pohjoismaisuudella, tasa-arvolla sekä ruotsin tarpeella työelämässä

Suomen kaksikielisyys

Kirjoituksessa sekoittuivat käsitteet Suomi sekä Suomen kansalaiset. Suomi on valtio. Suomen kaksikielisyys tulee siitä, että suomenkieliset puhuvat suomea ja ruotsinkieliset puhuvat ruotsia.

Kuten perustuslaissa, kielilaissa ja kielitaitolaissa kaikissa todetaan, Suomen kaksikielisyyden velvoitteet koskevat viranomaisia, eivät kansalaisia.

Demokratia

Toisin ei saisi ollakaan, sillä demokratiassa viranomaiset ovat kansalaisten palveluksessa ja verotuksen kautta myös kansalaisten omistuksessa. Kansalaiset eivät ole viranomaisten palveluksessa eivätkä omistuksessa.

Pohjoismaalaisuus

Jos väitetään, että Suomella on pohjoismainen identiteetti, on kyseessä kehäpäätelmä. Suomen identiteetti määritelläänkin pohjoismaiseksi identiteetiksi, jotta saadaan syrjäytettyä se tosiasia, että 90 prosenttia suomalaisista puhuu suomea.

Jos suomenkielisten ruotsin osaaminen on edellytys pohjoismaiselle identiteetille, ei Suomella voi olla pohjoismainen identiteetti kuin pakottamalla identiteetti suomenkielisille, jolloin kyseessä ei ole enää identiteetti, tai sitten siten, että suomenkieliset saavat vapaaehtoisesti valita ja myös valitsevat ruotsin kielen.

Suomen identiteetti

Päättäjät eivät voi määritellä Suomen identiteettiä kansan puolesta, ja jos he niin tekevätkin, ei kyseessä ole silloin identiteetti.

Identiteetti muodostuu, kun subjekti – tässä tapauksessa Suomen kansa – valitsee, pois valitsee, hylkää ja hyväksyy ympäristössä vaikuttavia tekijöitä osaksi omaa identiteettiä. Identiteetti ei ole identiteetti, jos se on saatu aikaan pakottamalla.

Pohjoismainen yhteistyö

Suomi tarvitsee vientiä varten ruotsin osaajia, mutta muussa pohjoismaisessa yhteistyössä kielen tulee olla englanti, ei ruotsi, koska englanti on tasa-arvoisempi kieli norjalaisten, tanskalaisten, islantilaisten ja etenkin suomenkielisten kannalta. Lisäksi pohjoismainen yhteistyö on laajentumassa Baltian maihin, jolloin ruotsi ei käy kommunikointikieleksi.

Suvaitsevaisuus

Suomen identiteettiä, kieliä ja kulttuureita voidaan tukea monin eri tavoin, mutta jos nämä pakotetaan kansalle, muuttuu tukeminen aidon identiteetin sekä muiden kielten ja kulttuurien vastustamiseksi. Tästä pakkoruotsissa onkin todellisuudessa kyse.

Pakkoruotsin kannattajat eivät suvaitse muiden kielten opiskelua ruotsin kustannuksella eivätkä hyväksy muiden kielten aseman parantamista ruotsin kustannuksella. Pakkoruotsin kannattajat eivät siis hyväksy monikielisyyttä eivätkä monikulttuurisuutta. Pakkoruotsin kannattajien ajatusmaailma on ”kaksi kieltä, kaksi mieltä”.

Tasa-arvo

Kielten valinnaisuus kouluissa on edellytys kansalaisten tasa-arvolle. Oppilaiden motivaatiot eri kieliin eroavat jyrkästi sekä kielten tarve vaihtelee asuinpaikan ja ammattialan mukaan.

Suomen talous ja kielten tarve

Lipposen esille tuomassa EK:n selvityksessä ”Työelämässä tarvitaan yhä useampia kieliä” rakentamisen alalla englannin tarve oli noin 75, venäjän vajaat 40 ja ruotsin vajaat 30 prosenttia.

Saman selvityksen mukaan Suomessa tulee kasvamaan eniten venäjän, portugalin, kiinan ja espanjan osaajien tarve ja vähiten ruotsin osaajien tarve.

Opetushallituksen tuntijakotyöryhmä päätti aikaistaa pakkoruotsin alkamaan viimeistään jo 6. luokalta. Päätöksen toteutuminen vähentäisi entisestäänkin vapaaehtoisten kielten lukijoita peruskouluissa.

Pakkoruotsin myötä kielten osaajat ja kielten tarve karkaavat jatkuvasti kauemmaksi toisistaan, mikä ei Suomea lamasta ainakaan nosta.

Isänmaallisuus

Kaiken edellisen perusteella voidaan todeta, että pakkoruotsin kannattaminen on epäisänmaallisuutta.

Joitakin Svenska nu -verkoston valtuuskunnan jäseniä:

Aatos Erkko, ministeri
Mikko Pukkinen, EK:n toimitusjohtaja
Timo Lankinen, pääjohtaja, Opetushallitus
Harri Skog, kansliapäällikkö, opetusministeriö
Kirsi Lindroos, johtaja, opetusministeriö
Kimmo Sasi, kansanedustaja
Pekka Sauri, apulaiskaupunginjohtaja
Krista Varantola, rehtori, Tampereen yliopisto
Kirsti Lonka, professori, Helsingin yliopisto
Kari Raivio, kansleri
Esko Aho, johtaja
Suvi-Anne Siimes, toimitusjohtaja
Matti Klinge, professori
Sauli Takala, emeritusprofessori

Kirjoita kommentti