Torstai 21. syyskuuta 2017
 
RSS-syöte

1.
Mehiläinen on ruotsalainen yritys.

2.
Helsingin Sanomat uutisoi 3.6.2014: Mehiläisen kuntoutusjohtaja sai potkut tv-esiintymisen jälkeen

Katsottuani kyseisen MOT-ohjelman Yle Areenasta, ei HS:n uutista voi mielestäni tulkita muuten, kuin että Mehiläisellä on läheiset suhteet masennuslääkkeitä valmistaviin lääkeyrityksiin. Tästä voidaan mielestäni edelleen päätellä, että Mehiläinen on todennäköisesti yritys, jonka lääkärit määräävät masennuslääkkeitä turhaan – ehkäpä jopa jonkin tietyn lääkeyrityksen lääkkeitä.

3.
Mehiläisen kuntoutusjohtaja Aku Kopakkalan irtisanominen on mielestäni laiton. Irtisanominen rikkoo työsopimuslain 7:2:n säännöksiä eikä kyseistä irtisanomista voida mielestäni perustella ns. lojaliteettiperiaatteella.

4.
Mehiläinen harjoittaa tai on ainakin harjoittanut verosuunnittelua, joka on ollut monien mielestä veronkiertoa. Taloussanomien mukaan Mehiläinen on vuonna 2010 maksanut noin 40 miljoonan euron voitollisesta tuloksesta veroja vain alle yhden prosentin.

5.
Mehiläisen lääkäreiden vastaanttojen hinnat eivät juuri poikkea muiden lääkäriasemien hinnoista (esim. Terveystalo, joka on myös ruotsalainen yritys). Vaikuttaa siltä, että Suomessa toimivilla lääkäriyrityksillä on hintakartelli. Tätä hintakartellia voidaan ylläpitää, koska Suomessa ei ole riittävästi lääkäreitä, jolloin ei ole myöskään kilpailua alalla. Lääkäripulaa haluaa ylläpitää ennen kaikkea Suomen Lääkäriliitto, jossa asioista ovat päättämässä lääkärit.

6.
Toisin kuin käsittääkseni mikään muu terveydenhuollon yritys, perii Mehiläinen 0,75 euron erillisen maksun jokaisesta sähköisellä reseptillä määrätystä lääkkeestä – ei siis jokaisesta sähköisestä lääkemääräyksestä eli esimerkiksi jokaisesta lääkärikäynnistä – vaan erikseen jokaisesta lääkkeestä, joka potilaalle määrätään.

Lisää aiheesta:
Mehiläinen-konsernin johtoryhmä

Kirjoita kommentti