Sunnuntai 18. marraskuuta 2018
 
RSS-syöte

Helsingin Sanomat (HS) julkaisi vuonna 2008 mielipide-sivullaan ”Alma Media vs. toimittaja Johanna Korhonen” -tapauksen jälkeen noin viikon ajan joka päivä useampia kirjoituksia, joissa haukuttiin meitä, jotka vain elämme – luonnollisesti ja kuten muutkin ihmiset – omantuntomme mukaan, suvaitsemattomiksi. Vai pitäisiköhän sanoa, että HS haukkui, sillä päättäähän HS, mitä se julkaisee.

Edellisen lisäksi kirjoituksissa tuotiin esille varsinkin lain noudattaminen. Eräs kirjoittaja totesi kirjoituksessaan syrjinnästä, että lakien tulisi perustua omaantuntoon ja järkeen. Yhdyn näkemykseen täysin, mutta lisäksi lakien tulisi osoittaa ajavan yhteiskunnan etua (silloin kun sen osoittaminen ylipäätään on mahdollista). Näin ei kuitenkaan aina ole, vaan lait perustuvat jopa kansanedustajien henkilökohtaisiin asenteisiin, ja ihmisten omatuntokin vaihtelee.

Lait eivät kerro oikeaa ja väärää, vaan heijastavat yhteiskunnan moraalikäsityksiä ja arvostuksia. Lain noudattamatta jättäminen voi olla joskus oikeinta moraalia.

Kenenkään omatunto ei hyväksy kaikkea, mutta hyväksyy enemmän tai vähemmän kuin muilla. Tällöin on loogisesti myös myönnettävä, että joissakin asioissa oma omatunto voi olla se, joka ei toimi yhtä hyvin kuin muilla ihmisillä. Vai eivät kai homosuhteiden hyväksyjät väitä, että ihmisillä, jotka hyväksyvät esimerkiksi pedofilian, ei omatunto toimi sen huonommin kuin heillä itsellään?

Joidenkin mielestä on vääryys, jos homoilla ei ole samoja oikeuksia kuin heteroilla on. Tämä käsitys on kuitenkin mahdollinen vain, jos ihmisen omatunto ei sano, että homosuhde on väärin. Ihmiset, jotka eivät hyväksy homosuhteita, eivät ole sen suvaitsemattomampia kuin muutkaan. Vastakkain asiassa ovat siis ihmiset, joiden omatunto sanoo, että homosuhde on väärin ja ihmiset, joiden omatunto ei näin sano.

On virheellistä ja asiatonta esittää, että omaatuntoaan noudattava ihminen olisi suvaitsematon. Jos niin olisi, määrittelevät homosuhteiden hyväksyjät samalla itsensä suvaitsemattomiksi, tai heidän pitäisi sallia ihmiselle aivan kaikki. Mikään moraalinen ajattelu kun ei voi olla puhtaasti vain järkiperäistä ajattelua.

Ihmisen identiteetti, oli se sitten homo- tai heteroseksuaalinen, ei poista valintojen mahdollisuutta oman seksuaalisuutensa suhteen.

On myös mahdotonta, että tasa-arvo tarkoittaisi sitä, että kaikilla ihmisillä olisi yhteiskunnassa täysin samat oikeudet. Yhteiskunnassamme on paljon asioita, joita ei hyväksytä, kun hyväksymättömyys on moraalisesti oikein ja yhteiskunnan etu. On siis olemassa “syrjintää”, joka ei ole moraalisesti väärin vaan jopa välttämätöntä.

Mitään sellaista ei pystytä esittämään, mikä syrjäyttäisi homosuhde-kysymyksessä omantunnon ja näin sen käsityksen, että homosuhteiden hyväksyminen ei ole yhteiskunnan etu.

Keinoiksi onkin otettu virheelliset ja epäasialliset syyttelyt suvaitsemattomuudesta, tarkoitustenhakuiset tasa-arvon ja syrjinnän tulkinnat, absurdi käsite “moniarvoisuus” ja jopa suvaitsemattomuus: yksilöiden julkinen painostus siten, etteivät he voi toimia omantuntonsa ja sananvapauden mukaisesti.

Keinoina käytetään myös väittämiä, että homosuhteet tuomitsevilla on ennakkoluuloja, tai että ajattelemme vain homoseksiä, emme kahden ihmisen rakkaussuhdetta. Minua ainakaan ei kiinnosta pätkääkään, mitä muut ihmiset tekevät makuuhuoneessaan. Tiedän myös, että on olemassa fiksuja ihmisiä, joiden “ainoa vika” on homoseksuaalisuus. Kysymys asiassa ei ole yksilöiden suhtautumisesta homosuhteisiin vaan siitä, minkä kannan yhteiskunta ottaa homosuhteisiin, ja tämä on jokaisen kansalaisen asia.

Jos ihmisen identiteetti on homoseksuaalinen, eikä hänen omatuntonsa sano homosuhteen olevan väärin, emme voi tuomita ihmistä, mutta emme voi myöskään sanoa hänelle, että homosuhde on normaali tai hyväksyttävä suhde. Päinvastoin, sitä enemmän tulisi pitää kiinni siitä, että yhteiskunta ei pidä homosuhteita normaalina suhteena.

Yhteiskunnassa on pakko monissakin asioissa erottaa normaali epänormaalista. Epänormaalia pidä sanoa normaaliksi. Homoseksuaalisuus tulisi mielestäni nähdä vammana seksuaalisuudessa. Suvaitsemme luonnollisesti homot ihmisinä, mutta homosuhteita ei tarvitse hyväksyä eikä homosuhteita voi sanoa luonnollisiksi tai normaaleiksi suhteiksi, kun normaalilla tarkoitetaan normien mukaista käyttäytymistä.

Yhteiskunnassa ei voida asettaa sitä, että omatunto ei sano jotain asiaa vääräksi sen yläpuolelle, että omatunto sanoo asian vääräksi, sillä muuten viemme pohjan pois kaikelta moraalilta. Yhteiskunnan moraali kun ei koskaan perustu puhtaasti vain järkeen. Moraali ei voi myöskään perustua ajatukseen, että kaikki mikä ei vahingoita muita, on sallittua.

Normeja säädettäessä tulisi aina kuunnella niitä ihmisiä, joiden omatunto sanoo jotain asian suhteen, sen sijaan että kuunnellaan heitä, jotka joutuvat tyytymään kyselyyn “mitä pahaa siinä muka on, jos…”. Demokratiassa jokaisella ihmisellä on kuitenkin yksi ääni, muta esimerkiksi kansanedustaja voi äänestää vaikkapa täydellisen moraalittomuuden puolesta, tai äänestää epäterveiden asenteidensa pohjalta.

Monesti ei pystytä koskaan osoittamaan, ajaako jokin laki yhteiskunnan etua vai ei. Nämä asiat ovat moraalisia asioita, moraali lähtee yksilöiden omastatunnosta, joka taas vaihtelee ihmisillä. Moraalin aleneminen kääntyy aina lopulta yhteiskuntaa itseään vastaan.

Jos homot pysyisivät “kaapissa”, asiat olisivat suht hyvin. Moraalittomimpia ovatkin, eivät välttämättä homot, vaan ihmiset, jotka julkisesti vaativat, että yhteiskunnan tulisi hyväksyä homosuhteet – puhumattakaan niistä, jotka sanovat edustavansa kristillisyyttä, mutta vaativat, että kirkon pitäisi hyväksyä homosuhteet – käytännössä siis useat ev.lut. kirkon papit.

Ev.lut kirkko tullee hyväksymään homosuhteet, mutta tämäkään ei kerro oikeasta ja väärästä mitään, vaan kertoo ainoastaan kirkosta, joka valtionkirkkona myötäilee yhteiskuntaa. Ev.lut. kirkko unohtaa sen, miten mies ja nainen on luotu ja mitä tämä viestii ihmisille. Jos Jumala olisi luonut homouden, olisi Jumala ristiriidassa itsensä kanssa. Rakkaudesta puhuminen ei kumoa näitä yksikertaisia, loogisia väittämiä.

Kristillisyydestä ja homosuhteista puhuttaessa sekoitetaan usein myös lähimmäisenrakkaus rakkauteen, jossa ihastutaan toiseen ihmiseen. Lähimmäisenrakkaus ei vaadi parisuhdetta. Todettakoon myös, että mikään muu protestanttinen kirkko Suomessa ei hyväksy homosuhteita.

Kun suurella osalla maailman ihmistä omatunto – ei siis suvaitsemattomuus, ahdasmielisyys ja ennakkoluulot vaan omatunto – sanoo, että homosuhde on väärin, oletko varma, etteivät he ole oikeassa ja vain sen takia, että sinun omatuntosi ei niin sano, vaikka tiedämme, että omantunnon ääni voi toisilla ihmisillä olla alentunut enemmän kuin toisilla.

Helsingin Sanomat ei julkaissut Mielipide-sivullaan tämän kirjoituksen lyhennettyä versiota.

Kirjoita kommentti